Tietoa meistä


Olen Jenni Rannikko, 35-vuotias Lähihoitaja ja Yrittäjä. Asumme rivitalossa Lohjan Virkkalassa. Perheeseeni kuuluu 10-vuotias poikani, kaksi Cavalier kingcharlesinspanielia (Nanna&Nemo)  ja yksi cavalier x beagle- roturisteytyspentu. (Bella)

Meidän perheeseen on jo lapsuudesta asti kuulunut koiria. Ensimmäiset koiramme olivat rodultaan mäyräkoiria. Niitä on ollut kaikkiaan kolme. Minulla on ollut myös sekarotuinen isompi narttu, jossa oli rotuna ainakin kultaistanoutajaa. Hän oli nimeltään Helmi ja siitä tämä kennelnimeni on peräisin. Vuonna 2018 ostin ensimmäisen cavalierini Nannan, ja tämä rotu veikin sydämeni täysin!

Vuonna 2021 kävin Suomen kennelliiton Kasvattajan peruskurssin. Silloin allekirjoitin kasvattajasitoumuksen ja sain oman kennelnimen. Samaisena vuotena 2021 syntyi minun ensimmäinen cavalierpentue.
Vuonna 2023 kävin Suomen kennelliiton Jalostusneuvojan peruskurssin. 

Olen mukana cavalierien virallisessa roturisteytysprojektissa. Meille syntyi projektin ensimmäin roturisteytyspentue 1.9.2023. Yhdistelmänä Cavalier x Beagle.

Kuulun Suomen kennelliittoon, Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry:hyn, sekä Suomen koirankasvattajat SuKoKa ry:hyn.

Kasvatustyössäni haluan painottaa cavalierien terveyteen ja hyvään luonteeseen.

Tämä rotu veikin sydämeni täysin!